Voglia lahjoittaa 10 000 vaatetta Kirgisiaan yhteistyössä SPR:n kanssa

SPR tukee kansainvälisellä vaateapuohjelmallaan vaike-assa tilanteessaan kamppailevaa Kirgisiaa.
    Kiinan naapurin, vuorijonojen jakaman Kirgisianköyhyysaste on merkittävä - paikoin verrattavissa jopa kehitysmaiden tasoon. Vuodenajoiltaan Suomea muistuttavaa Kirgisiaa runtelevat lisäksi usein tulvat ja maanvyörymät, mikä koettelee paikallista väestöä ja yhteiskuntaa.
    Suomen Punaisen Ristin vaateapu toimittaa eri maihin niiden oloihin soveltuvia, ehjiä, puhtaita ja käyttökelpoisia arkivaatteita. Kirgisiassa on tarvetta erityisesti lämpimille ja kestäville tuotteille. Laatuvaatimukset ovat tiukat, sillä vaate on saajalleen tärkeä eikä kriisialueilla ole juurikaan mahdollisuutta pesuun tai korjaukseen.
    “Olemme pienehkö vaatealan toimija, jolla on suuri halu auttaa. Tuotteemme täyttävät SPR:n kriteerit; 2019 lahjoitimme tuhansia vaatteita Kazakstaniin. Alkuvuonna otimme heihin jälleen yhteyttä tiedustellaksemme, miten voisimme tehdä hyvää ja minne nyt kohdistaisimme apumme”, kertoo Voglian toimitusjohtaja Katriina Virtanen.

Voglian ja SPR:n organisoiman yhteistyöprojektin tavoitteena on lähettää Kirgisiaan jopa 10000 tuotetta. Myös Voglian asiakkaat ovat päässeet auttamaan lahjoittamalla helmikuun aikana hyväkuntoisia vaatteitaan.
    “Järjestimme liikkeissämme keräyksen, joka saavutti suuren suosion. Lisäksi olemme valikoineet tuhansia uusia, tarkoitukseen sopivia tuotteita suoraan varastoltamme”, Katriina sanoo.
    Paikallisen jakelun Kirgisiassa toteuttaa SPR yhdessä Punaisen Puolikuun kanssa, ja vaatteet lahjoitetaan suoraan avun tarvitsijoille.
    “Pyrimme jatkuvasti kehittämään ja etsimään uusia tapoja tukea erilaisia hyväntekeväisyyshankkeita. Viime vuonna aloitimme kampanjan myös Naisten Pankin kanssa. Yhteistyö jatkuu edelleen; lahjoitamme jokaisesta Nightwear-mallistomme tuotteen myynnistä osan kehitysmaiden tyttöjen ja naisten hyväksi”, Katriina jatkaa.

Voglia on suomalainen muotitalo ja perheyhtiö, joka perustettiin 1983. Pertti Virtanen johti yritystä vuoteen 1994 saakka, jonka jälkeen vetovastuu siirtyi hänen pojalleen Markku Virtaselle. Syyskuun 2019 alussa tehtävä luovutettiin seuraavalle sukupolvelle; Voglian nykyinen toimitusjohtaja on Markun tytär Katriina Virtanen, joka toimi aiemmin brändin myynti- ja markkinointipäällikkönä.
    Hämeenlinnan Lammilta kotoisin oleva vaatemerkki on uudistanut strategiaansa panostaen nyt kasvuun ja kansainvälistymiseen, johon akuutti koronapandemia tuo haasteita.
    “Yritämme parhaamme selvitäksemme tilanteesta mahdollisimman vähin vaurioin - kuitenkin henkilökuntamme ja asiakkaidemme terveyttä ensisijaisesti suojellen”, toteaa Katriina.
    Voglia vahvisti vuoden 2019 aikana hallitustaan kahdella ulkopuolisella osaajalla kutsumalla puheenjohtajakseen Marina Vahtolan ja jäsenekseen Jaakko Salmisen.Vahtola on aikaisemmin toiminut muun muassa Suomen ja Viron Bauhausin sekä Oral Hammaslääkäreiden toimitusjohtajana. Hänellä on laaja vähittäiskaupan ja hallitustyöskentelyn osaaminen. Jaakko Salminen tekee työtä Grannenfelt Financessa partnerina ja rahoituksen neuvonantajana. Hän on toiminut myös Suomen bisnesenkeliverkosto FiBANin puheenjohtajana.
    ”Voglia on alusta asti kulkenut omaa tietään laatua vaalien. Yhtiö on nyt uuden kehitysvaiheensa alussa. Voglian uusien hallitusjäsenten kokemus yhdistettynä omaan osaamiseemme mahdollistaa kunnianhimoisen kansainvälistymiseen perustuvan kasvustrategian ja sen menestyksellisen toteuttamisen”, toteavat Voglian toi-mitusjohtaja Katriina Virtanen ja pääomistaja Markku Virtanen yhtiön uudistamisesta.

 

Lisätietoja:
Katriina Virtanen — CEO — katriina.virtanen@voglia.fi
Liisa Kainulainen — Myyntijohtaja — liisa.kainulainen@voglia.fi

Viimeksi katsomiasi