Tuotantomme

Voglian tehtaat

80 % vuoden 2021 tuotannostamme valmistettiin Virossa omilla tehtaillamme, Viljandissa ja Võrussa.

Lokakuussa Voglia Eestin toiminnot keskitettiin Võrun tehtaaseen, jossa toimivat leikkaamo sekä ompelu- ja viimeistysosastot. Tehtaallamme valmistetaan Voglian mallikappaleita ja tuotantoa sekä alihankintana tuotteita muille suomalaisille yrityksille. Työntekijöitä Võrussa on yhteensä 10.

Noudatamme Viron lainsäädännön mukaisia sosiaalisen vastuullisuuden ja työturvallisuuden periaatteita, joita valvomme muun muassa kuukausittaisen raportointimenetelmämme avulla. Lisäksi teemme tarkastusvierailuja useamman kerran vuodessa.

Tehtaidemme tuotannonohjaus ja logistiikka hoidetaan kotipaikkakunnallamme Lammilla eli sähköisesti Suomesta käsin. Tuotekehitystiimimme laatii ohjeet laadun varmistamiseksi, ja olemme päivittäin yhteydessä tehtaidemme työnjohdon kanssa.

Kuvassa Võrun tehtaamme.

Voglian tehtaat Virossa
Voglian Viron tehtaan ompelijat

Viron toiminnoillamme on paikallinen työnjohto, kirjanpitäjä ja toimitusjohtaja. Työntekijöitämme edustaa ja heidän oikeuksiaan ajaa myös koulutettu työympäristökomissaari sekä työnantajapuolemme asiantuntija. Koko Viron henkilöstömme oli vuonna 2021 naisoletettuja.

Työaikamme Virossa on kahdeksan tuntia päivässä, ja palkkauksemme noudattelee paikallisen vaateteollisuuden keskitasoa; maksamme tekijöillemme urakkaperiaatteella. 

Vaatteemme valmistetaan solutuotantona, jossa 2–3 hengen ryhmä ompelee tuotteemme alusta loppuun. Pienessä joukossa laadunvalmistus tehostuu ja kokonaisuuksien hallinta helpottuu. 

VOGLIA EESTI OÜ · VILJANDI

Posti 16
EE 71020 Viljandi
Tuoteryhmät: housut, puserot, hameet, mekot, jakut ja takit.
Toiminnassa vuodesta: 2007

Voglia Eesti OÜ · Võru

Liiva 11B
EE 65609 Võru
Tuoteryhmät: housut, puserot, hameet, mekot, jakut ja takit.
Toiminnassa vuodesta: 1999

Osa tuotteistamme vaatii erikoisosaamista, materiaalivirtoja ja konekantaa, joihin omilla tehtaillamme ei ole resursseja. Vuonna 2021 20 % tuotannostamme teetettiin muualla.

Meille on tärkeää perehtyä hyvin yhteistyökumppaneidemme luotettavuuteen.

Teemme ulkopuolisten tuotantopaikkojemme kanssa tiivistä tiimityötä ja vierailemme vuosittain jokaisella tehtaalla, jossa tuotteitamme valmistetaan.

Meille vastuullisuustyö on pitkäjänteistä kehittämistä, joka vaatii jatkuvaa omien ja kumppaneidemme toiminnan kriittistä tarkastelua ja mittaamista. Emme voi väittää olevamme täydellisiä, vaan meillä on vielä paljon tehtävää.

Kuvassa neuletuotantoa Woolishin tehtaalla Virossa.

Woolish neulekone

ULKOPUOLISEN TUOTANTOMME JAKAUMA VUONNA 2021

7 % Liettua

5 % Turkki

3 % Kiina

2 % Suomi

1 % Intia

1 % Italia

1 % Viro

7 % Liettua

JSC „Garlita“ · Garliava

Stadiono 2, Rinkunu k.
Garliavos apl.sen. Kauno raj. LT-53280
www.garlita.lt

Tuoteryhmä: neuleet.
Sertifikaatit ja standardit: EMAS, ISO 9001, ISO 14001, mulesing-vapaa villa.
Yhteistyö vuodesta 2020.

5 % Turkki

JOY TEKSTIL San. ve Tic. Ltd. Sti. · IZMIR

1587/1 Sokak No:2/G
Cinarli, IZMIR
www.joytekstil.com.tr

Tuoteryhmä: farkut.
Sertifikaatit ja standardit: Amfori BSCI, OEKO-TEX®.
Yhteistyö vuodesta 2011.

3 % Kiina

KOWA COMPANY, LTD · Shanghai

Shanghai Donglong Feather Manufacture Co. Ltd.
No. 3 Branch
27f, Huamin Empire Plaza, 726 West Yan An Rd.
Shanghai 200050 Shanghai China


Tuoteryhmä: takit.
Sertifikaatit ja standardit: Amfori BSCI, RCS, OEKO-TEX®.
Yhteistyö vuodesta 2020.

3 % Kiina

AMADEO OÜ · Tallinna / Guangdong

Peterburi tee 2f
EE 11415 Tallinn
Tehtaat: Benswell (JX) Knitting & Garment Co.
Guangdong Benswell (DG) Knitting Factory, Guangdong
www.benswell.com

Sertifikaatit ja standardit: Amfori BSCI, OEKO-TEX®, mulesing-vapaa villa.
Yhteistyö vuodesta 2015.

3 % Kiina

LASESSOR · Suomi

Lasessor on suomalainen yhteistyökumppani, joka valmistaa tuotteita Kiinassa.
www.lasessor.com

Tuoteryhmä: asusteet.
Sertifikaatit ja standardit: Amfori BSCI, SMETA.
Yhteistyö vuodesta 2015.

2 % Suomi

TOPKNIT OY · Siikainen

Kankaanpääntie 10
29810 Siikainen
www.topknit.fi

Tuoteryhmä: neuleet.
Sertifikaatit ja standardit: Avainlippu, mulesing-vapaa villa.
Yhteistyö vuodesta 2019.

2 % Suomi

SUKKAMESTARIT oy · Ylöjärvi

Kuukuja 2–4
33420 Ylöjärvi
www.sukkamestarit.fi

Tuoteryhmä: sukat.
Sertifikaatit ja standardit: Nativa-merinovilla, Avainlippu.
Yhteistyö vuodesta 2020.

1 % Intia

THE MOM AND DAUGHTERS COMPANY
· Haryana

House no 800, sector 9
Gurgaon / 122001 Haryana
www.mom-daughters.com

Tuoteryhmä: huivit.
Sertifikaatit ja standardit: Amfori BSCI, mulesing-vapaa villa.
Yhteistyö vuodesta 2020.

1 % Italia

MANIFATTURA BIG SRL · Comeana (PO)

Via Lombarda 72
59015 Comeana (PO)

Tuoteryhmä: neuleet.
Sertifikaatit ja standardit: materiaali: mulesing-vapaa villa.
Yhteistyö vuodesta 2020.

1 % Viro

WOOLISH · Viljandi

Suur-Kaare 35a
EE 71013 Viljandi

Tuoteryhmä: neuleet.
Sertifikaatit ja standardit: mulesing-vapaa villa.
Yhteistyö vuodesta 2020.

Vastuullisuus on Voglian elinehto. Emme voi valmistaa uusia tuotteita, ellemme tee sitä mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti. Meille vastuullisuus on läpinäkyvyyttä ja konkreettisia tekoja.

Viimeksi katsomiasi