Uudistunut Voglia tarjoaa vaatteilleen takuun

Voglia Tuotelupaus

Brändiuudistuksen tehnyt kotimainen Voglia on juuri lanseerannut Voglia Tuotelupaus -konseptin, joka keskittyy vastuullisuuteen: vaatteiden arvostamiseen ja niiden käyttöiän maksimoimiseen. Voglia Tuotelupaus koostuu kolmesta osa-alueesta: yhden vuoden tuotetakuusta, korjaus-, räätälöinti- ja huoltopalveluista sekä valikoimasta laadukkaita vaatehuoltotarvikkeita ja -ohjeita.

    Vaatehuolto on hyvin ajankohtainen ja trendikäskin asia, mutta takuun tarjoaminen on edelleen muotialalla varsin harvinaista. ”Periaate on sama kuin esimerkiksi elektroniikassa”, Voglian toimitusjohtaja Katriina Virtanen toteaa. ”Olemme aina panostaneet laatuun ja tuotteidemme pitkäikäisyyteen. Meille takuu on keino tuoda se entistäkin näkyvämmäksi myös asiakkaillemme ja kannustaa heitä vastuulliseen kuluttamiseen.”

    Inhimillisiltä erheiltä ei voi yksikään yritys täysin välttyä, mutta takuun avulla niistä voidaan kantaa vastuu. Voglia ei vain korvaa tuotteitaan uusilla ja heitä viallisia roskiin vaan pyrkii aina ensisijaisesti korjaamaan tai huoltamaan ne. Voglian tuotetakuu kattaa valmistus- sekä materiaalivirheet ja on voimassa ostopäivästä lähtien yhden vuoden ajan, kun tuotetta on hoidettu pesuohjeen mukaisesti ja pidetty käyttötarkoitukseen sopivalla tavalla.

    ”Vanhemmille vaatteillemme, jopa vintage-aarteille, tarjoamme korjausta ostopalveluna”, toimitusjohtaja Virtanen kertoo. Voglian tuotteet säilyvät tunnetusti kauniina ja käyttökelpoisina jopa vuosikymmeniä, joten esimerkiksi painonappien tai vetoketjun uusinta pidentää niiden elinkaarta entisestään.

    Voglia Tuotelupaus -kokonaisuuden tarkoitus on auttaa kuluttajia rakastamaan vaatteitaan kauemmin ja ohjata heitä pois pikamuotikulttuurista. Olennainen osa vaatehuoltoa on kodeissa itsenäisesti tehtävä puhdistus ja ylläpito, jota varten Voglian valikoimista löytyy tarkoin valittuja huoltotarvikkeita, kuten neulekampoja ja pesupusseja. Tulevaisuuden tavoitteena on lisätä brändin verkkosivuille ja sosiaalisen median kanaviin myös helppoja ohjeita tarvikkeiden käyttöön.

    Voglia sai uuden liiketoimintamallinsa kehitykseen rahoitusta Tex-Inno ry:ltä, joka jakaa avustusta kotimaisten tekstiili- ja muotialan yritysten vastuullisuus- ja ilmastotyön edistämiseen. Rahoitusta myönnettiin hankkeille, jotka erottuivat innovatiivisuudellaan sekä tulostensa laajalla hyödynnettävyydellä.

    ”Olemme onnekkaita saatuamme tukea projektillemme ja odotamme mielenkiinnolla asiakkaidemme reaktioita – on myös kiinnostavaa nähdä, kuinka vanhoja Voglia-vaatteita mahdollisesti pääsemmekään räätälöimään ja huoltamaan”, Katriina Virtanen pohtii innokkaana.

Voglia on 1983 perustettu suomalainen muotitalo ja perheyritys, jonka tuotteet ovat korkealaatuisia ja ajattomia. Brändillä on kotimaassaan kuusi myymälää ja yhteensä 23 työntekijää. Voglian mallistot suunnitellaan Suomessa, ja vuonna 2020 koko tuotannosta 72 % valmistettiin yrityksen omilla Viron tehtailla, jotka työllistävät 21 paikallista ammattilaista.

Lisätietoja:
Katriina Virtanen — toimitusjohtaja — katriina.virtanen@voglia.fi
Kristiina Virtanen — HR- & laatujohtaja — kristiina.virtanen@voglia.fi
Kuva: Sanna Lehto (AS YOU ARE Agency)

Viimeksi katsomiasi