Voglia ja Flow Cosmetics lanseeraavat yhteistyökokoelman

Voglia x Flow, Hetkeni-kokoelma

Voglia ja Flow Cosmetics yhdistivät osaamisensa ja julkaisevat kylpytekstiilejä sekä ihonhoitotuotteita sisältävän kokoelman, joka kannustaa antamaan aikaa itsestään huolehtimiselle.

Hetkeni-nimen saanut kokoelma koostuu laadukkaista pellavaisista Voglia-tuotteista sekä Flow Cosmeticsin luonnonkosmetiikasta. Mukana on myös hyvinvointi- ja kauneusasiantuntija Mariela Sarkima, jonka suunnittelemat hemmottelurituaalit sekä rentoutumisharjoitteet täydentävät yhteistyötä.

”Olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet lisäävämme valikoimaamme lifestyletuotteita ”, kertoo Voglian toimitusjohtaja Katriina Virtanen. ”Viime jouluna kaikista perheemme lahjapaketeista löytyi Flow-saippuoita ja -kuorintoja, joihin olimme tahoillamme ihastuneet ja joita halusimme antaa myös toisillemme. Vuoden alussa Flow’n tuottajana toiminut Mariela otti Vogliaan yhteyttä kuvausvaatteita lainatakseen. Mainitsin samalla yhteistyöajatuksestani, ja pian jo istuimmekin ensimmäisessä suunnittelupalaverissa.”

Jo aiemminkin brändiyhteistöitä toteuttaneelle Flow Cosmeticsille ajatus yhteisestä kokoelmasta Voglian kanssa tuntui luonnolliselta. “Voglia jakaa kanssamme samankaltaisen vahvan arvopohjan. Kahden vastuullisuudestaan tunnetun kotimaisen toimijan yhteistyö tarjoaa uusille asiakkaille mahdollisuuden tutustua suomalaiseen luonnonkosmetiikkaan ja hemmotella itseään laadukkailla tuotteilla”, sanoo Flow’n operatiivinen johtaja Suvi Kunnari.

Voglian Hetkeni-tekstiilit on ommeltu ylellisestä ja kestävästä pellavasta, joka on ihana materiaali sekä hemmotteluhetkiin että arjen kiireeseen. Mallistoon kuuluu seitsemän tuotetta: aamutakki, kylpypyyhe, turbaani, kaksi erikokoista meikkipussia, hiusdonitseja ja silmätyyny. Laventeli on osa Hetkeni-kokoelmaa paitsi kauniina violettina värinä myös hennosti tuoksuvana kuivakukkana rentouttavassa silmätyynyssä. Kokoelman pakkauksissa on käytetty Voglian Journey- ja Cinnamon-kuoseja, jotka on luonut brändin suunnittelija Salla-Maaria Syvänen.

Flow Cosmeticsin perustaja Riitta Jänkälä on kehittänyt yhteistyökokoelmaan kolme täysin uutta tuotetta: Ritual Oil -kasvoöljyn, Face & Body Ritual Soap -saippuan sekä Relax Oil Blend -öljysekoituksen. Lisäksi sarjaan kuuluu neljä Flow’n suosittua klassikkotuotetta. Pääraaka-aineina ovat kotimaiset marjaöljyt ja -uutteet sekä ajaton ja monipuolinen laventeli. Kaikki Hetkeni-kosmetiikkatuotteet valmistetaan käsityönä Riihimäellä.

Olennainen osa Hetkeni-sarjaa ovat myös Mariela Sarkiman suunnittelemat hyvinvointi- ja kauneusrituaalit, jotka tuovat arkeen luksusta ja hemmottelua. Saatavilla onkin yksittäisten tuotteiden lisäksi paketteja, joiden avulla Marielan rituaalit on helppo toteuttaa. Setteihin on koottu tekstiili- ja kosmetiikkatuotteet lempeään pesuhetkeen, rentouttavaan kasvohierontaan sekä tuoksuvaan rauhoittumistuokioon. Hetkeni-rituaalipaketit inspiroivat ja opastavat lisäämään läsnäoloa ja itsestä huolehtimista arjen keskelle.

Hetkeni-kokoelman tuotteet ja lahjapaketit ovat saatavilla 15.11.2021 alkaen molempien brändien verkkokaupoista: voglia.fi ja flowcosmetics.com. Tuotteet tulevat myyntiin myös valikoituihin Voglia-myymälöihin.

 

Katriina Virtanen
Toimitusjohtaja, Voglia
katriina.virtanen@voglia.fi

Emma Laras
Markkinointi- ja viestintäpäällikkö, Flow Cosmetics
emma.laras@flowcosmetics.com

Viimeksi katsomiasi